|
 |
||||||||||
|
|||||||||||
 |
|||||||||||
|
|||||||||||
|
|||||||||||
|
|||||||||||
 |
|||||||||||
|
|||||||||||
 |
|||||||||||
|
|||||||||||
 |
|||||||||||
|
|||||||||||
 |
|||||||||||
|
|||||||||||
 |
|||||||||||
|
|||||||||||
 |
|||||||||||
YK:N VÄESTÖ- JA KEHITYSKONFERENSSI (ICPD) 1994
hiv ja aids -kysymykset
Maailman suurin väestö-
ja kehityskonferenssi pidettiin vuonna 1994 Kairossa ja siihen osallistui
11 000 osanottajaa 180 maasta. Osallistuneet valtiot hyväksyivät
toimintaohjelman, jonka toteuttamiseen myös Suomi on sitoutunut.
Kairon konferenssin toimintaohjelman lähtökohdiksi sovittiin ihmisoikeuksien sekä yksilön hyvinvoinnin ja valinnanvapauden kunnioittaminen. Ohjelman keskeisimpiä tavoitteita on lisääntymisterveyspalveluiden takaaminen kaikille vuoteen 2015 mennessä, peruskoulutuksen ulottaminen kaikille ja erityisesti tyttöjen koulunkäynnin tukeminen, äitiys- ja lapsikuolleisuuden alentaminen sekä hiv-tartuntojen vähentäminen.
Konferenssi merkitsi huomattavaa muutosta aiemmasta demografisesta painotuksesta ihmisoikeuspohjaiseen lähestymistapaan. Väestölliset luvut sinänsä eivät enää olleet tavoitteina, vaan ihmisoikeudet ja yksilön valinnan mahdollisuus. Seksuaaliterveyspalveluiden parantamista alettiin pitää erityisen tärkeänä köyhyyden vähentämiseksi ja varsinkin naisten aseman ja tasa-arvon vahvistaminen nähtiin olennaisena, jotta asetetut tavoitteet toteutuisivat.
Kairon konferenssin toimintaohjelman seurauksena alettiin myös puhua seksuaalioikeuksista osana ihmisoikeuksia. Seksuaalioikeuksien keskeinen sisältö on, että jokaisella yksilöllä ja parilla on oikeus tietoisesti ja vastuullisesti päättää omaan seksuaalisuuteensa liittyvistä asioista, kuten läheisten ihmissuhteiden solmimisesta, avioitumisesta, lastenhankinnasta ja ehkäisyn käytöstä.
13 vuotta Kairon konferenssin jälkeen seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluiden tarjonta on kasvanut lähes kaikkialla kehitysmaissa ja palveluiden laatuun on kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota. Edistystä ei ole kuitenkaan tapahtunut riittävästi. Esimerkiksi 201 miljoonalla naisella kehitysmaissa ei ole edelleenkään mahdollisuutta käyttää nykyaikaisia ja luotettavia ehkäisyvälineitä, sillä niitä ei ole joko lainkaan saatavilla, niiden hinta on liian korkea tai niiden käyttämistä vastustetaan uskonnollisista tai kulttuurisista syistä.
