Väestö- ja kehitysryhmä toimii aktiivisesti eduskunnassa pitämällä esillä maailman väestökehitykseen liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä ja tapaamalla Suomen kehityspolitiikasta vastuussa olevia tahoja ja kansalaisyhteiskunnan jäseniä.
Käytännössä ryhmä antaa kannanottoja ja tekee eduskuntakyselyitä ja vaikuttaa alaa koskevaan päätöksentekoon ja rahoitukseen esimerkiksi tuottamalla julkaisuja.
Opintomatkoilla ryhmän jäsenet tutustuvat kehitysmaiden tilanteeseen paikan päällä.
Ryhmä järjestää seminaareja ja konferensseja, jotka kokoavat asiantuntijoita ja vaikuttajia yhteen.
Lisäksi eduskunnan väestö- ja kehitysryhmän puheenjohtaja toimii myös kansanedustajista, kehitysjärjestöistä sekä ulkoasiainministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen virkamiehistä koostuvan Perjantai-ryhmän puheehjohtajana.
Eduskunnan väestö- ja kehitysryhmä tekee tiiviistä yhteistyötä muiden eurooppalaisten väestö- ja kehitystyöryhmien kanssa, erityisesti Pohjoismaissa ja Baltian maissa.